Lonkankoukistajat ja ortopedinen osteopatia

Muutama vuosi sitten eräs nelikymppinen mies oli oikein tohkeissaan voimaharjoittelusta. Vaikka hän ymmärsi liikkuvuusharjoittelunkin päälle, se oli nyt kuitenkin ruvennut jäämään vähemmälle. Kuntoilun lisäksi piti käydä töissäkin ja siellä tuli istuttua tietokoneen ääressä oikein urakalla. Pitkiä päiviä. No, pitkien työpäivien jälkeen tämä entinen himojoogaaja teki maastavetoa oikein tosissaan. Lisäksi takakyykkyä ja leuanvetoa. Sitten vielä tiukkoja intervallitreenejä juosten, hyppien ja kaikkea sellaista kunnon meininkiä. Ah, mikä nautinto! Odottaisiko nurkan takana nelikymppisen miehen ensimmäinen kesäkunto!

Alkoi sitten kesäloma ja mies ajatteli lähteä viemään lapsiaan Linnanmäelle. Paitsi että ei lähtenyt. Ei nimittäin suoristunut selkä ja kipu oli sellainen että nosti hien ison miehen otsalle ja taisi pari kyyneltäkin tippua. Eniten sattui kuitenkin siihen lihakseen, jota kutsutaan ylpeydeksi, itsesyytökseksi ja potutukseksi. Tiesihän mies, että olisi pitänyt pitää järki päässä voimaa treenatessa, mutta vauhdinhimo oli vienyt mennessään.

Öö… jos tuo mies olisin ollut minä – mitä hän ei tietenkään, ehhehehe, ollut – hän olisi varmasti mennyt ortopedisen osteopaatin vastaanotolle. Siellä asiantunteva ortopedinen osteopaatti olisi osannut haastatella hänet huolella. Olisi kysellyt, että mitä sitä on tullut tehtyä, mihin sattuu, kuinka paljon ja millaisella kivulla on miestä muistettu. Olisi laitettu selinmakuulle, olisi nostettu jalkaa suorana ylös ja kyselty tuntemuksia. Olisi taivuteltu eteentaivutusta, sivutaivutusta, kuulosteltu kipua ja fiiliksiä. Osteopaatti olisi jopa koputellut refleksivasaralla ja olisi pyytänyt jännittämään jalkojen lihaksia eri suuntiin ja tunnustellut niiden voimakkuutta.

Viimeistään tässä vaiheessa mies olisi selkäkivustaan ja potutuksestaan huolimatta alkanut ihmetellä: Minähän tulin osteopaatille enkä lääkäriin, mikäs tohtori tämä tällainen oikein on!? Osteopaatti sitten olisi osannut kertoa että herra on hyvä ja rentoutuu vaan, tässä testataan hermoja eli neurologiaa. Ortopedisessa osteopatiassa kun tutkiminen on tärkeässä roolissa. Testejä kutsutaan kliinisiksi testeiksi ja ne perustuvat kaikki länsimaiseen lääketieteeseen. Testejä on ortopedisellä osteopaatilla käytössään noin 800 ja niillä yritetään selvittää vaivan aiheuttaja, jotta voidaan sitten mahdollisimman tarkasti ja turvallisesti tehdä sellainen hoito joka auttaa juuri tähän vaivaan. Akuutti eli äkillinen alaselkäkipu voi nimittäin johtua monesta syystä. Tunnetaan ainakin:

  • välilevyperäistä alaselkäkipua
  • hermopinteestä tai muista neurologisista syistä aiheutuvaa alaselkäkipua
  • SI-nivelen ongelmista johtuvaa alaselkäkipua
  • pakaralihasten ongelmista johtuvaa alaselkäkipua
  • erilaisista nikamien virheasennoista johtuvaa alaselkäkipua
  • eri selkälihasten ongelmista johtuvaa alaselkäkipua

Lisäksi yllättävän yleinen on sellainen alaselkäkipu, joka johtuu…

(fanfaari)

… liian kireistä tai krampanneista lonkankoukistajista!

Tässä vaiheessa mies kysyy että mitkäs ne lonkankoukistajat ovat. Ortopedinen osteopaatti näyttää luurankomallista ja lihaskartasta kuinka ne kaikista syvimmät lonkkaa koukistavat lihakset – eli psoas major ja psoas minor – kulkevat reisiluun päästä kiinnittyen selkärangan alimpiin nikamiin (kts. kuva).

psoas_major

     Psoas major ja psoas minor edestä päin kuvattuna

Kun tällainen lihas oikein kunnolla joutuu kramppiin, estyy myös selkärangan alaosan eli lannerangan liike. Silloin varsinkin sivutaivutus on kivulias ja mahdotonkin. Ja joka kerta kun lonkkaa ja selkää ojennetaan eli noustaan vaikkapa istumasta suorille jaloille, sattuu selkään ja potuttaa. Ei voi treenata, ei kunnolla seisoakaan, eikä varsinkaan voi mennä Linnanmäelle ja siitähän ei lapsetkaan tykkää!

Tarinalla on onnellinen loppu. Tarkalla kliinisellä tutkimisella saatiin selville vaivan alkusyy. Ortopedinen osteopaatti käsitteli oireilevat lihakset, mobilisoi staattiseksi päässyttä selkärankaa ja antoi miehelle asianmukaiset jumppaohjeet. Parin päivän sisällä oireet alkoivat helpottaa.

Lonkkaa koukistavia lihaksia on muitakin, mutta juuri nämä syvimmät – psoas major ja minor – tekevät paljon staattista työtä. Kun ihminen istuu, psoas-lihakset ovat lyhentyneinä ja esimerkiksi kahdeksan tunnin työpäivän aikana lihakset pääsevät staattisoitumaan. Staattisoituneessa lihaksessa on jatkuva jännitystila päällä; lihas ei voita vastusta, mutta ei myöskään kunnolla rentoudu. Staattisen jännityksen vastapainoksi lihas tarvitsisi mielellään dynaamista eli pumppaavaa työtä. Tarinamme miehen harjoittama maastaveto isoilla painoilla ei oikein ollut sitä, varsinkaan kun lisärasitteena oli pitkät istumisjaksot tietokoneen ääressä. Olisi tarvittu myös kevyempää, pumppaavaa liikettä lonkankoukistajille. Esimerkiksi tällaisia liikkeitä joita tässä videossa esitellään (liikkeiden esittely alkaa kohdasta 1:20).

Paitsi että psoas major ja minor -lihakset staattisoituvat helposti, ne ovat myös usein heikot. Parhaitenhan toimii ja voi aina sellainen lihas, joka on sekä voimakas että joustava. Tarvitaan siis sopivassa suhteessa liikkuvuusjumppaa ja voimaharjoittelua. Venyttelystä on tehty paljon erilaisia tutkimuksia ja niihin voi tutustua lähemmin esimerkiksi täältä. Omassa työssäni suosin lyhytkestoisia, 5-10 sekunnin kestoisia venytyksiä, useamman toiston sarjoina. Tuon viiden sekunnin ajan lihaksen venyvyyttä mittaamaan erikoistuneen lihaskäämisolun toiminta on terävimmillään ja se antaa hermostolle informaatiota lihaksen venyvyydestä. Kun tämä noin viiden sekunnin venytys toteutetaan riittävällä voimalla, useampaan kertaan, lihaksessa ei pääse tapahtumaan repeämisiä ja voimantuottokin säilyy moitteettomana. Lyhytkestoisia venytyksiä sopii siis tehdä myös ennen voimaharjoittelua.

(Mies pääsi muuten lopulta Linnanmäelle, lapsineen. Söivät hattaraa.)

20.4. 2016 Iiro Ollila

koulutettu hieroja, ortopedisen osteopatian opiskelija, säveltäjä, muusikko ja improvisoija

kehoavain

http://kehoavain.fi